
|
Hannu-Matias (laulu)
Syntynyt 1. syyskuuta 1981
Toinen bändin perustajajäsen, Hannu-Matias, on bändin ainoa ei-
nummelalaisvaikutteinen wauriolainen. H-M vietti villit lapsuus- ja
teinivuotensa Kuopiossa. Sittemmin hän on asunut pääkaupunkiseudulla
monessa eri paikassa, nykyisin Länsi-Pasilassa.
Kauluspaitatoimistotyöläinen ja hämäriä luottamustoimia yliopistolla
hoitava osapäivärokkari, joka hakee (edelleen) keikoilla ristiriitaista
uskottavuutta mm. korkeilla hypyillä ja lakonisilla välispiikeillä.
Miehellä on liki neljän oktaavin ääniala.
Jos Hannu-Matias ei laulaisi bändissä, hän soittaisi rumpuja. Soittelee
omaksi ilokseen myös pianoa ja kitaraa. Tykkää ajattelevaisista ihmisistä,
pienistä hassuista asioista ja hyvästä ruoasta, kunhan sitä on riittävästi.
Kaverin omat kotisivut löytyvät osoitteesta www.hannu-matias.net.
Aikaisemmat yhtyeet: Jyrät, Pirates.
Vaikuttajat: Robbie Williams, Apulanta, The Ark, Tehosekoitin, Foo Fighters
|